marrask. 15, 2018

Lowell myy verkkokauppojen lasku- ja erämaksupalvelunsa Collector Bank AB:lle

Lowell on solminut sopimuksen liiketoimintaa koskevasta kaupasta, jossa yhtiön operoimat, erityisesti verkkokaupoille suunnatut lasku- ja erämaksupalvelut sekä yritysmaksupalvelut siirtyvät ruotsalaisen, Tukholman pörssissä (Nasdaq) listatun Collector Bank AB:n omistukseen. Kaupassa Collector Bank AB saa haltuunsa mainittujen lasku- ja erämaksujen palveluoperaatiot ja liiketoiminnan.
caption

 

Palvelualueella työskentelevät Lowellin Suomen työntekijät siirtyvät liikkeenluovutuksessa Collector Bank AB:n palvelukseen vanhoina työntekijöinä. Kaupan odotetaan toteutuvan vuoden loppuun mennessä.

 Kaupan myötä Lowell keskittyy ydinliiketoimintoihinsa, eli perintä-, laskutus-, reskontra- ja informaatiopalveluihin sekä saatavien ostoon.

 ”Lasku- ja erämaksupalvelut ovat olleet menestyksekäs, joskin rajattu, osa liiketoimintaamme”, Lowellin Suomen toimitusjohtaja Tuija Keronen sanoo. ”Olemme luoneet kuluttajaystävällisen ja laadukkaan, toimialalla suurta kiinnostusta herättäneen palvelukonseptin.”

 Lowellilta Collector Bank AB:lle siirtyvät lasku- ja erämaksupalvelut ovat vakiinnuttaneet asemansa eri kanavissa toimivana palvelukokonaisuutena.

 ”Olemme tyytyväisiä, että lasku- ja erämaksupalvelut ovat saaneet omistajan, jolle ne ovat liiketoiminnan ytimessä”, Keronen toteaa. ”Lowell puolestaan jatkaa sitoumustaan tarjota luotonhallinta-alan parasta palvelua. Edistämme jatkossakin kestävää luototusta ja rakennamme yhteiskunnan sujuvaa arkea.”

Lowell tunnettiin aiemmin Suomessa nimellä Lindorff. Yhtiön nimi vaihtui omistajavaihdoksen myötä aiemmin tänä vuonna.

 

Lisätietoja

Tuija Keronen, toimitusjohtaja, Lowell Suomi Oy

Yhteydenotot viestinnän kautta:
Jenni Siimesvaara
Puhelin: 050 362 4475 Sähköposti: jenni.siimesvaara@lowell.com

Lowell Group lyhyesti
Lowell on yksi Euroopan suurimmista luotonhallinnan palveluyhtiöistä, jonka tavoitteena on tehdä luottojen hallinnasta helpompaa kaikille. 

Yhtiö toimii Iso-Britanniassa, Saksassa, Itävallassa, Sveitsissä sekä Pohjoismaissa. Pohjoismaat liittyivät osaksi Lowell Groupia maaliskuussa 2018 yrityskaupassa, jossa Lowell osti Intrumilta Lindorffin liiketoiminnot Suomessa, Ruotsissa, Tanskassa ja Virossa sekä Intrum Justitian liiketoiminnan Norjassa. 

Lowellin toiminnassa yhdistyy data-analytiikan osaaminen, kestävä riskienhallinta sekä vastuullinen kuluttajien palveleminen. www.lowell.com

;