tammik. 17, 2017

Mitä perinnässä tapahtuu? Etsitkö keinoja velkojen voittamiseksi?

Maksumyohassa.fi kertoo, mitä perinnässä tapahtuu ja miten itse voi vaikuttaa mm. perintäkuluihin ja velkatilanteen selvittämiseen.
caption

 

Maksumyöhässä.fi -kansalaissivusto kertoo perinnän eri vaiheista selkokielellä, ja rohkaisee toimimaan asian hoitamiseksi. Aikajana auttaa ymmärtämään, missä vaiheessa oman maksamattoman laskun kanssa mennään ja neuvoo, miten asian voi hoitaa niin, ettei muita seuraamuksia tule. 

Palveluun on koottu kattava paketti kiperiäkin perintään liittyviä kysymyksiä vastauksineen. Täältä selviää muun muassa se, mitä esimerkiksi sähkölaskujen ja vuokrien kanssa on tärkeä toimia, ja millä perusteilla velat vanhentuvat.

Myös vaikeampien velkaongelmien kanssa painiskelevat löytävät palvelusta neuvoja ja tukea. Velkojen järjestely -sivuilta löytyy hyödyllisiä työkaluja kokonaistilanteen selvittämiseksi ja asiointiin Lindorffin kanssa silloin kuin velkoja on paljon.

Lisätietoja

Jenni Siimesvaara, Head of Marketing
puh. 050 362 4475

;