syysk. 2, 2019

Postilakko päättyi - viiveiltä säästyttiin

Postialan työntekijäjärjestö PAU on keskeyttänyt työtaistelutoimet ja postialan lakko on päättynyt. Postin arvion mukaan suurin osa kirjelähetyksistä saatiin toimitettua lakon aikana normaalisti.
caption

 

Postilakon aiheuttamat jakelun viivästymät jäävät siis hyvin pieniksi myös Lowellin toimittamien paperilaskujen sekä maksumuistutusten ja -vaatimusten osalta.
 
Lowell pyrki lakon aikana huolehtimaan, että asiakkailla on kaikissa tilanteissa riittävästi maksuaikaa ennen perinnän aloittamista, ja että asiakkaille ei aiheudu esimerkiksi lisäkuluja postin viipymisen vuoksi.

Postinkulun viivästymät on huomioitu joustavuutena myös Lowellin asiakaspalvelussa erityisesti tilanteissa , jotka ovat asiakkaan kannalta kriittisiä.
Lowell käyttää kirjepostien jakelussa Postin rinnalla toisena jakelukumppanina Jakeluyhtiö Suomen paikallisia jakelijoita. Lakolla ei ollut vaikutusta Jakeluyhtiö Suomen kautta toimitettaviin kirjeisiin.

Postialan työtaistelu alkoi sunnuntai-iltana 1.9. ja päättyi tiistaina 3.9.

(Tietoja päivitetty 4.9. klo 13.10)

;