maalis 8, 2021

Tutkimus: Yli puolet suomalaisista huolissaan kotitaloutensa rahatilanteesta, muissa Pohjoismaissa ollaan luottavaisempia

Koronapandemian pitkittyessä suomalaiset näkevät oman taloudellisen tilanteensa muita pohjoismaalaisia heikompana, kertoo tuore maksukykybarometri. Suomalaisten taloudellinen ahdinko erottuu Lowellin helmikuussa toteuttamassa pohjoismaisessa vertailussa selvästi.
caption

 

Suomalaisista 54 prosenttia on barometrin mukaan huolissaan kotitaloutensa rahatilanteesta. Tanskalaisista vain 37 prosenttia kertoi samaa, ruotsalaisista 40 prosenttia ja norjalaisista 42 prosenttia.

Maksukykybarometrin mukaan vain reilu kolmannes suomalaisvastaajista (35%) piti talouttaan vakaana. Joka viides (20%) suomalainen kertoi taloutensa olevan epävakaalla pohjalla.

”Uutisissa on hehkutettu Suomen hyvää koronahallintaa muihin maihin verrattuna, mutta barometri antaa kovin toisenlaisen kuvan kansalaisten tilanteesta”, sanoo Lowell Suomen toimitusjohtaja Juho Ylinen.

Positiivisimmin helmikuussa henkilökohtaisen rahatilanteensa näkivät tanskalaiset, joista reilu puolet (51%) piti taloudellista tilannettaan vakaana ja vain 13 prosenttia kertoi taloutensa olevan epävakaalla pohjalla.

Ruotsalaisista taloutensa vakauteen uskoi 42 prosenttia vastaajista ja norjalaisista 40 prosenttia. Taloudellista turvattomuutta ruotsalaisista sen sijaan koki 15 prosenttia ja norjalaisista 17 prosenttia vastaajista.

”Ihmiset kokevat henkilökohtaisen taloudellisen tilanteensa tällä hetkellä vaikeana. Yhteiskuntana meidän tulisi nyt tehdä paljon sellaisia ratkaisuja, että suomalaiset voisivat katsoa tulevaisuuteen luottavaisina”, Ylinen jatkaa.

Suomalaisilla vähiten puskuria oman talouden heilahteluihin

Kyselyyn vastanneista suomalaisista joka neljäs (26%) kertoi, että heidän kotitaloutensa olisi mahdotonta tai vaikeaa suoriutua 500 euron odottamattomasta menosta kuukauden sisällä. Ruotsissa vastaava luku oli vain 14 prosenttia.

Suomessa myös lähes joka neljäs vastaaja (23%) ilmoitti, että välttämättömien menojen (kuten asuminen, ruoka ja puhelinkulut) jälkeen heidän kotitaloudelleen jää kuukausittain enimmillään vain sata euroa ylimääräistä rahaa. Toiseksi niukimmin barometrin mukaan elävät yllättävästi norjalaiset, joista 17 prosenttia kertoi ylimääräistä käyttörahaa jäävän korkeintaan noin sata euroa (NOK 1000) kuukaudessa.

Suomalaisista joka kymmenes (11%) kertoi kuluttavansa usein yli taloudellisen kykynsä. Ruotsissa ja Tanskassa vain 5 prosenttia vastasi samoin.

Maittain oli nähtävissä paljon eroja siinä, miten kotitaloudet olivat poikkeusaikana varautuneet talouden heilahteluihin: 39 prosenttia suomalaista kertoi vähentäneensä kulutustaan koronapandemian myötä ja 17 prosenttia sanoi viivästyttäneensä suuria hankintoja. Tanskassa vastaavat luvut olivat vain 27 ja 12 prosenttia.

Maailman- ja kansantalouden tulevaisuus huolettaa yhä

Huoli koronan aiheuttamasta laajemmasta taloudellisesta epävarmuudesta on todellinen sekä Suomessa, Ruotsissa, Norjassa että Tanskassa.

Suomalaisista peräti 86 prosenttia kertoi olevansa huolissaan Suomen taloudellisesta tilanteesta. Vähiten murheissaan maansa taloudesta olivat norjalaiset, joista 71 prosenttia ilmaisi huolensa kansantaloudestaan. Ruotsalaisista 78 prosenttia ja tanskalaisista 79 prosenttia oli huolissaan maansa talouden tulevaisuudesta.

Viime keväällä toteutettuun vastaavaan maksukykybarometriin verrattuna suomalaisten huoli on kuitenkin vähentynyt. Vielä viime toukokuussa, poikkeusolojen alussa 91 prosenttia suomalaisvastaajista oli huolissaan Suomen taloustilanteesta.

”Näyttää siltä, että vajaassa vuodessa olemme osanneet laittaa koronan uusiin mittasuhteisiin”, Ylinen sanoo. ”Poikkeusolojenkin keskellä moni on ymmärtänyt, että elämä jatkuu. Rokoteohjelman myötä tunnelin päässä on vihdoin nähtävissä myös valoa.”

Korona koettelee, läheisten tuki tärkeää

Reilu puolet taloudellista ahdinkoa kokeneista suomalaisista (58%) piti vähäisiä puskurisäästöjä suurimpana hyvinvointiin vaikuttavana tekijänä. Puolet (50%) mainitsi myös vaikeuden saada rahat riittämään säännöllisiin kuluihin. Norjassa 49 prosenttia ja Tanskassa vain 32 prosenttia vastaajista murehti rahojen riittävyyttä.

Hyvänä uutisena kyselystä nousee esiin suomalaisten luottamus läheisiinsä vaikeina aikoina. Lähes puolet (48%) suomalaisista kertoi voivansa puhua henkilökohtaisista asioista kumppanilleen. Esimerkiksi Norjassa vain 37 prosenttia vastaajista piti puolisoa hyvänä puhekaverina. Suomalaisista reilu viidennes (22%) kertoi voivansa puhua raha-asioista myös läheisen kaverin kanssa – vain 14 prosenttia tanskalaisista kertoi voivansa tehdä samoin.

”Tämän haluaisin nostaa esiin vahvuutena”, Ylinen toteaa. ”Vaikka suomalaisia pidetään usein hiljaisena ja jurona kansana, meillä näyttää olevan halua ja kykyä puhua vaikeista asioista. Tässä olemme Pohjoismaiden mestareita. Se antaa osaltaan uskoa tulevaisuuteen ja siihen, että koronakriisistäkin selvitään.”

Lataa maksukykybarometrin tulokset

Kyselyn toteutus

Lowellin maksukykybarometri (Payment Indicator) mittaa pohjoismaisten kotitalouksien maksukykyä, taloudellista turvallisuuden tunnetta ja kulutuskäyttäytymistä. Lowellin maksukykytutkimus toteutettiin Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa helmikuussa 2021. Kyselyyn vastasi kunkin maan internetpaneelissa satunnaisotannalla yli 1 500 vähintään 18-vuotiasta maan asukasta. Tutkimuksen tulokset on painotettu vastaamaan maiden väestön sukupuoli- ja ikärakennetta. Kyselyn toteutti tutkimusyhtiö Demoskop.

 

Lowell on yksi Euroopan ja Suomen suurimmista luotonhallinnan palveluyhtiöistä, jonka tavoitteena on tehdä luottojen hallinnasta helpompaa kaikille. Yhtiö toimii Iso-Britanniassa, Saksassa, Itävallassa, Sveitsissä sekä Pohjoismaissa. Pohjoismaat liittyivät osaksi Lowell Groupia vuonna 2018, kun Lowell osti Intrumilta Lindorffin liiketoiminnot Suomessa, Ruotsissa, Tanskassa ja Virossa sekä Intrum Justitian liiketoiminnan Norjassa. Suomessa Lowell on tarjonnut luotonhallinnan palveluja jo yli 50 vuotta. Lowellin toiminnassa yhdistyvät data-analytiikan osaaminen, kestävä riskienhallinta sekä vastuullinen kuluttajien palveleminen. www.lowell.fi